Herra Barre, luku 2

LUKU 2

Aamu valkeni auringon julmien kynsien raadellessa, pitkiä valojuovia makuuhuoneen seinään sälekaihtimen läpi. Raatelujäljet paranivat Herra Barren nostaessa sälekaihtimen ylös ja seinä oli taas halvalla lateksilla maalattua betoniseinää.

- Onnellinen perhe asuu kivitalossa. Tuumi Herra Barre asetellessaan anustappia sisäänsä. Loma oli aluillaan, mutta oli kuitenkin joka kuukautinen velvollisuus suoritettavana. Oli käytävä tukholmassa.

Herra Barre kävi kerran kuukaudessa sosiaaliviraston kustantamana, sotatrauma instituutissa saamassa terapiaa henkisiin sotatraumoihinsa. Todellisuudessa Herra Barre kävi kuittaamassa ruotsin fattasta, väärennetyllä henkilöllisyydellä, kunnon avustukset. Sotatrauma instituutti oli hänen ystävänsä Mohammedin pöytälaatikko laitos, jonka tarkoituksena kuitata mukavat hoitomaksut, jotka ystävykset puolittavat keskenään. Herra Barre muisteli mielellään tilannetta milloin hän lähestyi sosiaalivirastoa "sotatrauma" asiallaan.

Se oli kahdeksan vuotta sitten, kun herra Barre tapansa mukaan asteli sosiaalivirastoon hakemaan rahaa elämiseen. Käytävässä odotti 79 vuotias sotaleski kärsivällisesti vuoroaan, vuoroaan hakea avustusta lääkemenoihinsa, jotka syövän sekä verenpainetaudin johdosta olivat nousseet kohtuuttomiksi. Rouva oli saapunut 3 kilometrin päästä pyörätuolilla, koska julkisiin kulkuvälineisiin ei kerta kaikkiaan ollut varaa. Aikailematta Herra Barre tarttui pyörätuoliin, lähti kärräämään niitä käytävällä. Rouvan viittomakieliset avunhuudot kaikuivat kuuroille silmille, Herra Barren työntäessä rouvan siivouskomeroon. Näin säästettiin arvokasta jonottamisaikaa.

Alemman tason sosiaalivirkailija tervehti Herra Barrea iloisesti
- Satuitpa sopivaan väliin, kun ei ole jonoja.

Tiedusteluun, kuinka virkailija voisi palvella, Herra Barre ilmoitti elämän kurjistuneen ja tarvitsevansa lisää rahaa.
- Sitä vartenhan me olemme täällä. Sanoi virkailija, jatkaen tarpeen suuruutta tiedustellen.
- Tarvitsisin 8000 euroa kuukaudessa lisää, siis perusavustuksen lisäksi.
- Hetkinen. Totesi virkailija.

- Meillä on valtuudet antaa maahanmuuttajille vain 4000 euroa kuukaudessa ilman erillistä selvitystä. Joudun lähettämään teidät johtajan puheille, koska nyt kuitenkin puhutaan 12000 euron kuukautisesta kokonaissummasta.

Niin Herra Barre astui ensimmäisen kerran Sini-Hellikki, Vintturi - Pöntinen - Muhamedin huoneeseen.
- Päivää rouva johtaja. Totesi Herra Barre pöydän takana, jonka toisella puolella istui pyylevä kaksi kertaa eronnut vaalea, kirkuvan kirkkaisiin ja monivärisiin vaatteisiin sonnustautunut, punaviinin turvottamin kasvoin siunattu nainen.

- Tittelit pois, voit puhutella minua ihan vaan Sini-Hellikki, Vintturi - Pöntinen - Muhamedina. Totesi humaanina maahanmuuttajien ystävänä tunnettu virkailija.
- Te käsittääkseni tarvitsette tukea sotatraumojen hoitoon. Tarvitsen kyllä tarkat tiedot ennen kuin avustusta voidaan myöntää.

- Ette arvaakaan millä verukkeilla meiltä yritetään rahaa saada. Sini-Hellikki sanoi ja kohensi asentoaan vaikuttaakseen tiukalta ja määrätietoiselta ihmiseltä.
- Voisitteko omin sanoin kuvata tilanteenne ja perustelunne tuen saamiseksi.
Herra Barre aloitti tarinansa, kertoi sen laveasti, tunneskaalaa säästelemättä. Tarinan loputtua johtajatar pyyhki kyyneliään virkattuun päähineeseensä, minkä oli ostanut kehitysmaakaupasta.
- Anteeksi, Herra Barre. Nyyhkytti johtajatar kyyneleitään pyyhkien.

- Kokemustenne perusteella ihmettelen kuinka sotaveteraanit kehtaavatkaan hakea tukea turhanpäiväisiin jonninjoutavuuksiin. Te tarvitsette ja saatte parhaan mahdollisen hoidon.

Todellisuudessa Herra Barren suurin trauma somaliassa oli, kun bantu palvelija oli astunut hänen varjonsa päälle, vaikka se oli varta vasten kiellettyä. Palvelijan hautaamiseen oli hukkaantunut kaksi tuntia aikaa, kahden bantun kaivaessa hautaa kuumassa keskipäivän auringossa. Nämä hukatut tunnit oli haudattu palvelija varastanut vielä kuoltuaankin.

- Niin, minulla olisi tässä Sotatrauma instituutin esite ja kirje hoidon tarpeellisuudesta. Sanoi Herra Barre ojentaessaan nigerialaisen ystävänsä muotoileman virallisen näköisen paperinivaskan.

- Hhhmm..., vaikuttavaa. 140 vuotta vanha laitos, joka on hoitanut kaikkien kahdensadan vuoden aikana käytyjen sotien traumapotilaita ympäri maailmaa. Ja hetkinen, vieläpä instituutin perustajan allekirjoittamana tämä kirje. Johtaja on näköjään kirjoittanut 70 johtavaa alan kirjaa. Öö... tuota, minä kyllä olen lukenut suurimman osan näistä kirjoista ja johtaja on hyvin arvostettu henkilö meidän valikoitujen piirien keskuudessa.

Totesi valunein meikein koristeltu, seuraavissa kunnallisvaaleissa vihreiden ehdokkaaksi pyrkivä, masennuslääkkeitä syövä nainen, ponnistautuessaan vaivalloisesti ylös tuolistaan.

- Asia on täysin selvä. Me varaamme teille kuukausittain viraston kautta lentoliput ja majoituksen retkeilymajasta tukholmassa, jottei se rasita teidän hoitobudjettianne.
- Sanoitteko retkeilymajasta. Kysyi Herra Barre yllättäen
- Jätinkö mainitsematta, että äitini ja veljeni tapettiin retkeilymajassa kun olimme pakenemassa kapinallisia. Saan paniikkikohtauksen kun näenkin retkeilymajan.
- Anteeksi, nyt en ymmärrä. Eikö äitinne kertomanne mukaan kuollut malariaan. Kysyi nainen, joka kokonsa puolesta oli kaksoset yhdessä ruumiissa.
Herra Barre oli hetken hiljaa, painoi päänsä alas ja nyyhkytti.
- Se oli toinen äitini. Meillä somaliassa on kaksi äitiä, joten menetys on kaksin verroin suurempi.
- Olen sen lisäksi kaksoiskansalainen somaliassa. Olen hutsi ja tutu. Nämä ovat keskenään vihamiehiä, eli molemmat osapuolet ovat vihanneet minua. Sanoi Herra Barre nyyhkytysten välistä.
- Kiroan ne suomalaiset esi-isäni, jotka keittivät tervaa ja myivät sen orjalaivojen tervaukseen. Pauhasi Sini-Hellikki, isot korvakorut helisten.
- Miten saatoin olla näin tahditon ja ristikuulustella teitä. Toivon saavani anteeksi ja teidän on ymmärrettävä että virkani puolesta joudun olemaan hyvin tarkka, aiemmin mainitsemista huijareista johtuen.
- Te lennätte ensimmäisessä luokassa ja asutte parhaassa hotellissa ja rahaa hoitoihin teille annetaan pyytämänne 8000 euroa, piste. Sanoi tuohtunut, kuumien aaltojen vallassa poukkoileva sosiaalialan ammattilainen.

Kätellessään toisiaan, kadulta vaimeasti kuuluvan hälytysajoneuvon säestämänä, Sini-Hellikki halasi Herra Barrea merkitsevästi. Herra Barren ollessa ovella, johtaja ponnistautui kömpelöön sotilaalliseen asentoon, veti käden tyhjään päähän ja hihkaisi.
- Maksamme velkaa.

Herra Barre astui käytävään ja oli päästään pyörällä. Uskomatonta miten helposti se kävi. Kävellessään käytävällä hän ei huomannut ambulanssikuskeja elvyttämässä pyörätuolissa retkottavaa vanhaa naista, joka todennäköisesti ei enää apua tarvinnut.

Vielä noustessaan tukholman koneeseen herra Barrea nauratti mielessään, tuo vuosia sitten tapahtunut ensitapaaminen johtajattaren kanssa. Hänellä oli joka kuukausi viikon kestävä ”terapia”matka tukholmaan, minkä valtio täysimääräisesti maksoi.

JATKUU

Herra Barre, luku 1

Kirjoittanut: Impo Tukiainen 24.07.2007

Aurinko lämmitti urologianlaitoksen toisessa kerroksessa olevan laboratorion pöytätasoja. Pöydälle siistiin riviin asetetut virtsanäytteet, olivat lämmenneet auringonpaisteen johdosta lähes kuumaksi. Urologian päivystävä dosentti, Herra Barre, purskutteli virtsanäytteitä suussaan, sylkäisi pois, teki säntilliset arviot muistivihkoonsa ja otti uuden näytteen käsittelyyn. Tämän leikillisen harrastuksen, tai pikemminkin intohimon mahdollisti, laboratoriohenkilökunnan lomat. Siitä huolimatta, aina ennen uuden suullisen ottoa, Herra Barre, vilkaisi ovelle, saattoihan vaikkapa siivooja pukahtaa paikalle. Silloin olisi pitänyt olla aika hyvät selitykset, miksi dosentin huulilla oli kuppi auringon lämmittämää, 88 vuotiaan sotaveteraanin aamuvirtsaa.

Sanan kiiriessä, hänen oudosta harrastuksestaan, laitoksen johtajan korviin, ei tarvittaisi suuria ennustajan lahjoja kertoman mitä tuleman. Potkut, 100% varmuudella potkut. Paljastuminen veisi kaiken sen arvostuksen, työpaikan, ja aseman yhteiskunnassa. Paljastumisen hinta olisi liian korkea, siksi kaiken piti tapahtua äärimmäisen varovaisesti. Lomakauden ulkopuolella, Herra Barre ei voisi kuvitellakaan tekevänsä tätä työpaikallaan, vaan tapansa mukaan salakuljettaisi virtsanäytteitä kotiinsa.

8 vuotta jatkunut harrastus oli koulinut, herra Barren makuaistin tunnistamaan virtsasta lääkityksen, jopa niiden annostuksenkin. Olipa muutaman kerran makusteltuaan virtsanäytettä, käynyt potilastiedostoista tarkistamassa potilaan lääkeannoksen. Rattijuopon virtsasta hän pystyi 5% tarkkuudella arvioimaan näytteenantajan humalatilan, ja jos näytteen antaja oli pysynyt yhdessä juomalaadussa, koko juoma session, pystyi herra Barre 99% varmuudella tunnistamaan juomalaadun.

Herra Barre ei käyttänyt itse alkoholia lainkaan, sillä hän oli "harras" muslimi. Kuitenkin harjoittaessaan makuaistia, hän oli ostanut yhden pullon jokaista alkoholilaatua alkosta. Pieninä suullisina, pikaisina purskautuksina, sekä huolellisella suun huuhtelulla, uskoi Herra Barre välttyvän Allahin rangaistukselta. Varsinaisesta virtsan purskuttelusta, hän ei ollut aivan yhtä varma. Hän kärsi omassatunnossaan tästä intohimosta ja epävarmuudesta, rikkoiko hän Allahia vastaan vai ei. Jos tässä olisikin kaikki, vain pieni poikkeama normikäyttäytymisestä, mutta ei, herra Barrella oli intohimoja kaikkia ihmisten eritteitä kohtaan, joskus myös eläintenkin. Herra Barre oli Eritemies isolla Eellä.

Lapsena Somaliassa, hänellä oli tapana antaa lehmän virtsata päälleen. Hänellä ei ollut lapsena, kuten ei nytkään paljoa ystäviä. Moskovassa opiskellessaan hän joutui pidättäytymään näistä intohimoistaan, sillä kiinni jääminen olisi tarkoittanut palauttamista sisällissodan runtelemaan Somaliaan. Hän oli sotapäällikkö Siad Barren veljenpoika ja kohtalo olisi ollut varma kuolema, kidutuksella höystettynä. Kun tuli ilmi että suomi haluaisi ottaa moskovassa opiskelevat somalit vastaan turvapaikan hakijoina, pois rasittamasta neuvostoliiton taloutta, Herra Barre tiesi rakastavansa suomea, vaikkei tiennyt edes missä suomi sijaitsee.

Astuessaan lentokoneesta, Helsinki-Vantaan lentokentälle, kädessään salkku, jossa oli siististi niputettuina perheen rahat. Rahat jotka oli ryöstetty somaliassa, niiltä jotka eivät niitä tarvitse. Hänen perheensä oli hän itse.

Herra Barre hymähti, katsoi aurinkoista pihamaata muistellessaan saapumista suomeen. Räntäsateessa, marraskuussa, kengät märkinä hän mietti vielä somalia vaihtoehtoa, mutta päätti jäädä suomeen.

Työpäivä kulki kohti vääjämätöntä loppuaan, kylmiössä vanhat virtsanäytteet happanivat. Herra Barre, poisti paineen äärimmilleen laajentuneesta anustapistaan ja siivosi pöytänsä. Herra Barre oli tehnyt tänään erityisen paljon maisteluita, sillä huomenna oli ensimmäinen lomapäivä. Salkkuun oli asetettu riveihin ja pinoihin 60 virtsanäytettä. Mieli oli haikea, olihan tilanne verrattavissa, siihen että sinun on lähdettävä aarrekammiosta ja voit ottaa vain sen minkä jaksat kantaa.
Nyökkäys laitoksen vahtimestarille, muutama juoksu askel nurmikon yli bussi pysäkille ja Meri - Rastilaan menevään linja-autoon. Istumapaikkoja oli runsaasti vapaana ja Herra Barre valitsi paikan varjoisalta puolelta autoa. Puolihuolimaton vilkaisu ympärille ja huomaamaton pumppaus laajensi anustapin puoleen tilavuuteen. Matkalla kotiin hän sulki silmänsä ja mietti mitä kaikkea lomallaan voi tehdä.

Päivi - Lehdokki, Taka – Sutari - Barre, 112 kiloa suomalaista pyyteetöntä rakkautta, toivotti miehensä tervetulleeksi kotiin ja lomalle. Tapansa mukaan Päivi - Lehdokki nosti paitansa ja isot rintansa ylös. Herra Barre nuoli tissi-hiet antaumuksella, silmät suljettuina. Suljettujen silmien takana hän kuvitteli nuolevansa Mervi Tapolan tissi-hikeä. Päivi-Lehdokki oli aloittanut lomansa sosiaalivirastosta, maahanmuuttajaosastolta, jo viikko sitten. Nykyinen vaimo oli jo kolmas suomalainen vaimo. Viimeisintä vaimoaan valitessaan, herra Barre oli asettanut vaatimuksen, "seuraavan on oltava hoikka, eli alle 120 kg ja alistuvainen". Päivi-Lehdokki todella täytti nämä molemmat vaatimukset. Vaimo suostui kaikkeen mihin herra Barre hänet suostutteli, suostuttelua auttoi "Minä jätä sinut, jos et tunge tätä anustappia suuhusi" -kortti.

Lomasta huolimatta kotiintulorituaalit noudattivat vanhaa hyväksi havaittua rataansa. Herra Barre tyhjensi anustappinsa ja poisti sen sisältään. Vakiintuneen tavan mukaan hän asetti sen vaimonsa suuhun ja pumppasi sen siihen laajuuteen minkä suu antoi periksi. Siinä vaimo paistoi lammasta posket pullottaen, anustappi suussaan. Herra Barre arvosti kotiin tulon jälkeen hiljaisuutta, ja tämä käytäntö takasi hiljaisuuden, eikä anustapin pesuun hukkaantunut kallista aikaa, sitä aikaa milloin voi palvella Allahia. Herra Barre kyllä kumartui tarvittavan määrän vuorokaudessa, kohti mekkaa ja mumisi, mutta ajatuksissaan, suljettujen silmiensä takana hän silloinkin haaveili olevansa spermapankin johtaja ja paiskivansa siellä "toitä" yömyöhään ja tuoden "töitä" kotiinsakin.

Koska Päivystävän dosentin ja sosiaalivirkailijan palkalla ei isoja asuntoja osteltu, niin Päivi - Lehdokki oli sosiaaliviraston ystäviensä kanssa, yhteisellä sopimuksella järjestäneet, 6 huonetta ja keittiö, saunaa tietenkään unohtamatta, asunnot virkasisarilleen. Virallisesti tässä asunnossa asui 16 henkinen kurdiperhe, tosin he eivät sitä tienneet, sillä he asuivat 3 huonetta ja keittiö, asunnossaan saman talon ensimmäisessä kerroksessa. Tästä asuinjärjestelystä johtuen herra Barrella oli oma askartelu huone, mihin vaimolla ei ollut mitään asiaa. Askarteluhuoneen seinää koristi suuri Mervi Tapola juliste ja muutamia muita kaunottaria. Nurkissa ja hyllyissä lojui erilaisia aparaatteja. Tilaa vievin niistä oli betonivalutäristin, se oli jätetty nurkkaan pölyttymään, liian vaarallisena. Herra Barre oli sillä yrittänyt tyydyttää itkevää vaimoaan, mutta verenvuoto oli ilmoittanut suorasukaisesti, että väärä laite, väärässä paikassa. Päivi - Lehdokki selvisi siitä yllättävän vähällä, kohdunpoistolla. Ulospäin ei näkynyt kuitenkaan mitään vaurioita. Ei ole pelkoa että vaimo tulisi "taannehtivasti tiinehtiväksi". Erilaisia naamioita, dildoja oli hyllyt väärällään.

Työpöytä oli kuitenkin lähes tyhjä, vain yksi ainoa laite oli pöydällä. Laite oli outo. Laite oli se laite, minkä vuoksi herra Barre oli hautautunut viime talvena, kaiken liikenevän vapaa-aikansa askarteluhuoneeseen. Vaikka ulkopuolinen olisi sen nähnyt, ei hän olisi pystynyt hahmottamaan mitä sillä tehdään. Laite koostui kahdesta isosta imukupista, jotka oli asetettu oudon näköisen naamariosan molemmin puolin. Naamari osan keskeltä lähti putki suoraan eteenpäin, naamarin sisällä putki haarautui kahdeksi ohuemmaksi, alaspäin kaareutuvaksi, n. 5 cm pitkäksi putkeksi. Putket olivat ruostumatonta terästä. Vahvat kumihihnat olivat selkeästi tarkoitettu pitämään naamari paikoillaan rajussakin rymistyksessä. Teräsputki virityksestä ja imukupeista lähti kuminen imuletku, joka jatkui selkärepun kaltaiseen kantolaitteeseen, siellä sijaitsi pieni, mutta tehokas imuyksikkö. Herra Barre katsoi laitetta ylpeänä, kuten isä katsoo lastaan. Herra Barre tunsi olevansa astumassa aivan uudelle tasolle erite-elämyksissään.

- On aika lähteä koe-ajelulle" herra Barre mumisi itsekseen ja kiinnitti kantolaitteen selkäänsä huolellisesti, asetti maskin kasvoilleen ja kiristi tukevat kumihihnat. Laitteen nerokkuutta korosti, että se toimii kaukosäätimellä. Hän otti kaukosäätimen oikeaan käteensä, avasi oven ja astui olohuoneeseen, missä Päivi - Lehdokki silitti lakanoita. Nostaessaan katseensa, hän kirkaisi, juoksi sohvan taakse piiloon ja nyyhkytti.
- Rauhoitu minä se vaan olen, outo hahmo honotti naamion sisältä.
- Nyt otetaan koe-ajo, vaimo".
- Huh, kun pelästyin, totesi vaimo noustessaan sohvan takaa.
- Aika pelottavan näköinen naamari, naurahti vaimo arasti ja pyyhkäisi kädellään kyyneleet silmistään. Herra Barren kehoituksesta vaimo riisuuntui ja asettautui kontilleen lattialle. Herra Barre tuli rouvansa taakse, työnsi naamarinsa teräsputken vaimon peräaukkoon.
- Pysy paikallaan, hän honotti naamarinsa takaa. Honottava ääni johtui kahdesta haarautuneesta putkesta, mitkä menivät nenän kautta suuonteloon. Kaukosäätimellä hän käynnisti imukuppimekanismin ja sai ne työntymään eteenpäin, kohti vaaleita ja laakeita pakaroita. Koskettaessaan pakaroita, imukuppeihin kytkettiin voimakas alipaine ja kupit imivät pakaroita valtavalla voimalla. Päivi - Lehdokki värähti tuskasta sekä kauhusta, muttei uskaltanut vastustaa miestään.

Nyt herra Barre käynnisti hydraulijärjestelmän, joka veti naamarin tiukasti vasten peräaukkoa. "Nyt on H-hetki" ajatteli herra Barre ja kytki putken imun päälle. Peräaukossa oleva putki imi valtavalla imulla ulostetta, lämmintä löysää ulostetta, haaroittuneiden putkien kautta suoraan hänen suuhun. Suu täyttyi hetkessä paskasta, ja jatkossa sitä ryöppysi ulos herra Barren suusta valtoimenaan. Päivi - Lehdokki kiljui, yritti kontaten pois ahdingosta, mutta herra Barre raahautui naama kiinni vaimonsa peräaukossa. Kiitos mahtavien imukuppien ja vahvan kumi hihnaston, joka pitää pään tukevasti paikoillaan. Vaimon kontatessa karkuun herra Barre onnistui kadottamaan kaukosäätimen. Koko asunto kierrettiin kontaten 3 kertaa, ennen kuin kaukosäädin osui herra Barren käteen. "Virta pois ja äkkiä", ajatteli herra Barre.

Virransammuttua, imukuppien alipaine katosi, ulosteen tulo suusta lakkasi ja herra Barre veti naamarin päästään.
- Kautta allahin, mitkä kyydit, huudahti herra Barre yskimisen lomasta, silmät punoittaen ja ulosteen valuessa suunpielistä rinnuksille.

Päivi - Lehdokki itki suoraa huutoa kontillaan. Pakaroissa lähes kuolioon menneet, mustat pyöreät imujäljet kielivät laitteen tehosta. Paniikin omaisesta konttaamisesta palaneet polvet tahriutuivat kaikkialla olevaan ulosteeseen. Häneen omaan ulosteeseensa, joka oli ryöpynnyt hänen miehensä suusta ennen kuin näki ensimmäisen kerran päivän valon.
- Kumpi siivoaa" kysyi herra Barre, pilke silmäkulmassaan. Näillä "rauhoittavilla" sanoilla vaimo alkoi luuttuamaan lattioita, pesemään seiniä.

Herra Barre istahti sohvalle, työsalkku sylissään. Hän otti salkusta, virtsanäyte pullon avasi sen ja otti aimo hörpyn, työkyvyttömyyseläkkeelle jääneen 58 vuotiaan laitossiivoojan virtsaa, kurlasi suunsa ja kurkkunsa huolellisesti. Loman kunniaksi hän nielaisi koko satsin, toisen hörpyn hän jalosti syljen kera ruumiin lämpöiseksi ja tarjosi sen suoraan vaimonsa suuhun. Vaimon lasittuneet silmät olisivat kertoneet ulkopuoliselle tarkkailijalle, että hän ei juuri nyt rakastanut miestään, yhtä paljon kuin heidän tavatessaan kulttuurikeskus Caisan pikkujouluissa.

Loma oli alkanut rattoisasti, uusi laite oli ollut menestys ja herra Barrella oli niin paljon tehtävää.

MITEN ON, JATKETAANKO TARINAA? Äänestä ja kommentoi.